Lapissa herättiin talveen, aura-autokin bongattu – ensi viikolla jopa 15 pakkasastetta

Keski- ja Pohjois-Lapissa päästiin viimeistään tänä aamuna talvisiin tunnelmiin. Lumipyry toi ja tuo useita senttejä lisää lunta Ivalon ja Sodankylän väliselle alueelle.

Sodankylässä lunta ihmeteltiin heti aamulla.

Myös Enontekiöllä saatiin lunta. Juttumme kuva on Hotelli Hetan majatalolta Enontekiöltä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on muuttunut huonoksi ja erittäin huonoksi. Iltapäivään mennessä lumisateet väistyvät. Maan eteläosassa sää on vielä poutainen, eikä sateita juuri ole.

Pyhätunturillakin päästiin nauttimaan lumisista maisemista. 

Liikenneviraston tieliikennekeskuksesta Oulusta kerrottiin STT:lle, että ainoa tietoon tullut vakavampi liikenneonnettomuus on sattunut Kemijärvellä. Päivystävän palomestarin mukaan henkilöauto oli ajanut tieltä ulos ja toinen kyydissä olleista ihmisistä loukkaantunut.  

Ensi viikolla kylmää mutta aurinkoista

Ensi viikolla sään odotetaan viilenevän koko maassa. Lämpötilat ovat alle kymmenen asteen tuntumassa.

Yöllä lämpötilat laskenevat pakkaslukemiin. Lapissa pakkasta voi olla yöllä jopa -15 astetta, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

Kylmästä säästä huolimatta sää on ensi viikolla pääosin aurinkoinen.

Ensilumi satoi toissapäivänä Kittilän Kenttärovan mittausasemalla, joka sijaitsee vaaran laella.

Juttua muokattu klo 19.51: Otsikkoon tarkennettu, että kysessä on pakkasastetta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.