Lapsensa menettäneelle halloween näyttäytyy irvokkaana

Monelle lapsensa menettäneelle tämän vuoden Pyhäinpäivä on erityisen vaikea siksi, että samaan ajankohtaan sattuu kuolemaa karnevalisoiva halloween.

Esimerkiksi useiden ravintoloiden halloween-juhlat ajoittuvat torstain ja lauantain väliselle ajalle, eli halloween-bileitä pidetään juuri pyhäinpäivänä eli tänään.

Kahdeksan vuotta sitten pienen poikansa menettänyt Anita Karttunen on vuosien saatossa oppinut sulattamaan humun, mutta pääkalloja hän ei vieläkään halua halloween-koristeiksi.

Halloween

- perinne tullut Suomeen Yhdysvalloista.

- vietetään Yhdysvalloissa 31.10.

- Halloween-rekvisiittaa leimaavat vainajien, aaveiden, vampyyrien, noitien ja mustien kissojen kuvat.

- alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan

(lähde: Wikipedia)

– Lapsen kuoleman jälkeen halloween tuntui teennäiseltä ja jopa järkyttävältä juhlalta. Mutta oli pakko vaan hyväksyä, että maailma jatkaa menoaan, vaikka oma maailma tuntui pysähtyneen.

Karttunen sai miehensä kanssa ensimmäisen lapsen kuoleman jälkeen toisen lapsen, joka on nyt seitsemänvuotias.


Pyhäinpäivä

- hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia.

- haudoilla käynti pyhäinpäivänä yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen

- pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. Alkuaan ne olivat erillisiä juhlia

(lähde: evl.fi)

– Olen oppinut hyväksymään, että halloween ja pyhäinpäivä ovat kaksi aivan eri asiaa. Pyhäinpäivänä menemme lapsen kanssa kuolleen isoveljen haudalle ja Halloweenina osallistumme koulun kurpitsajuhlaan. 

– Jouduimme kuitenkin käymään tiukkaa keskustelua siitä, saako hän laittaa Elm Street -tyylisen haamunaamarin päälleen koulun juhlaan, koska tuollaiset naamarit ovat minulle liikaa, sanoo Karttunen.

Karttunen toimii lapsensa menettäneiden Käpy-yhdistyksessä hallituksessa sekä vapaaehtoisena vertaistukena.

– En voi puhua kaikkien puolesta, mutta uskoisin, että kaikista lapsensa menettäneistä halloween tuntuu todella pahalta nimenomaan ensimmäisinä vuosina.

Pyhäinpäivästä puolestaan tuli lapsen kuoleman jälkeen erityisen tärkeä päivä. 

– Aikaisemmin en ollut pyhäinpäivää noteerannut, ja vasta lapsen kuoleman jälkeen minulle kirkastui, mistä pyhäinpäivässä on kysymys.

– Käymme yhdessä 7-vuotiaan poikamme kanssa haudalla. Hän suhtautuu luontevasti siihen, että hänellä on isoveli, joka on kuollut ja jota muistetaan yhdessä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.