Lapset isiä ahkerampia kotitöissä

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan lasten yhteenlaskettu osuus ostoksista ja asioinnista on isän osuutta suurempi jo yli kaksilapsisissa talouksissa.

Yli kymmenvuotiaat lapset tekevät sitä enemmän kaikkia kotitöitä, mitä isompi perhe on. Suurten perheiden lapset tekevät paljon eritoten siivous- ja huoltotöitä. Lasten yhteenlaskettu osuus ostoksista ja asioinnista on isän osuutta suurempi jo yli kaksilapsisissa talouksissa. Isä tekee äitiä enemmän kotitöitä ainoastaan huoltotöissä.

Tiedot perheiden työnjaosta löytyvät Tilastokeskuksen tänään julkaisemasta Perheiden ajankäyttö -artikkelikokoelmasta.

Julkaisusta selviää myös, että eläkeikäisten puolisoiden kotitöiden jako tasoittuu hieman. Vaimo hoitaa kuitenkin edelleen suurimman osan töistä. Ikääntyneet puolisot viettävät nuorempia enemmän vapaa-aikaa yhdessä. Sekä keski- että eläkeikäiset pariskunnat esimerkiksi harrastavat liikuntaa ja katselevat televisiota usein yhdessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.