Lapset pelkäävät kertoa koulukiusaamisesta

Tuoreen kyselyn mukaan lapset pelkäävät aikuiselle kertomisen pahentavan koulukiusaamista. Aikuisen apu on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kiusaamisen vähentämisessä.

Lapset pelkäävät, että koulukiusaamisesta kertominen aikuiselle vain pahentaa heidän tilannettaan. Nuorten käsitys tulee ilmi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetissä järjestetystä kyselystä.

Vastanneista kolmasosa oli sitä mieltä, että aikuiselle kertominen vain pahentaa kiusatun tilannetta. Melkein yhtä suuri osuus vastaajista, 28 prosenttia, ilmaisee huolensa ilmoittamalla, ettei tee mieli kertoa. Sen lisäksi 14 prosenttia arvioi, ettei aikuinen kuitenkaan tee mitään asian hyväksi.

Viesti on vakava, ja se pakottaa aikuisia pohtimaan asennettaan koulukiusaamiseen. Ongelma on todellinen pitkäkestoisen kiusaamisen kohteeksi joutuneelle lapselle. Kiusaaminen muovaa kehittyvää identiteettiä ja persoonallisuutta ja altistaa monenlaisille mielenterveyden ongelmille.

Kyselyn mukaan nuoret kokivat saavansa saman verran tukea opettajilta kuin vanhemmilta. Vastaajista 60 prosenttia kertoi saavansa tukea opettajilta, ja vanhemmilta tukea saavien osuus oli myös 60 prosenttia. Nämä luvut ovat Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan huolestuttavan alhaisia.

Kiusattu lapsi tarvitsee aikuisen apua

Mannerheimin Lastensuojeluliiton psykologi Marja Kankkonen kehottaa aikuisia tarkkailemaan lastensa käyttäytymistä, sillä kiusaamisen kohteeksi joutunut lapsi oireilee usein.

- Kyllä vanhemmilla ja opettajilla on tarkimmat silmät ja korvat havaita, jos lapsi alkaa jollakin tavoin muuttua. Eli jos lapsi vetäytyy enemmän, tulee alakuloiseksi ja jotenkin salaperäisemmäksi eikä kerro asioistaan, niin ei kannata ihan heti hyväksyä sitä vastausta, että ei minua mikään paina, Kankkonen muistuttaa.

Kankkosen mukaan vanhempien pitää vaikeissa kiusaamistilanteissa puuttua asiaan - halusipa lapsi sitä tai ei. Lapsi toivoo kuitenkin, että jos hän asiasta vanhemmalle kertoo, hän ei jää osattomaksi sivusta seuraajaksi. Vanhemman hätä voi olla lapselle yhtä suuri murhe kuin itse kiusaaminen.

- On jo paljon, että lapsi on kertonut kiusaamisesta. Se on vahva luottamuksen osoitus. Rauhoita itsesi, kysy aluksi paljon ja kuuntele tarkasti. Anna kokonaiskuvan syntyä rauhassa, Kankkonen neuvoo vanhempia.

Pahan mielen ja huolten jakaminen auttaa vanhempaa kohtaaman lapsensa rauhallisena. Jos tuttavapiirissä ei ole sopivaa henkilöä, aiheesta voi nimettömänä puhua MLL:n Vanhempainpuhelimessa. Lapsille tarjolla olevia palveluja taas ovat Lasten ja nuorten puhelin sekä Nuortennetti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.