Lapsi menehtyi terveyskeskuspäivystyksessä Keravalla: "Henkilökunta teki kaikkensa"

Keravan terveyskeskuksen päivystyksessä on menehtynyt eilen torstaina lapsi. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Keski-Uusimaa.

Keski-Uusimaan tietojen mukaan lapsi menehtyi vakavaan tautiin. 

– Henkilökunta teki kaikkensa lapsen pelastamiseksi, Keravan terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Jani Tikkanen kertoo MTV Uutisille.

– Kovin traaginen tapahtumahan tämä on.

Tikkasen mukaan henkilökunta on saanut tapauksen johdosta kriisiapua. Tarkempia yksityiskohtia hän ei voi tapauksesta kertoa.

Tikkanen kuitenkin painottaa, että Keravalla ei ole tällä hetkellä liikkeellä vakavaa tartuntatautia eli muiden ihmisten ei tarvitse huolestua tappavan tartuntataudin mahdollisuudesta.

Tikkanen ei suostunut kuitenkaan tarkentamaan, menehtyikö lapsi tartuntatautiin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.