Lapsiasiavaltuutettu on huolissaan äitien jaksamisesta

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila vaatii, että neuvoloissa ja työterveyshuolloissa kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota äitien jaksamiseen.

Kurttila esittää uutta hallitusohjelmaa valmisteleville puolueille, että neuvoloiden kotikäyntejä on lisättävä eikä neuvolatarkastuksia saa vähentää.   

Lisäksi työterveyshuoltoon on lapsiasiavaltuutetun mukaan kehitettävä toimivat mallit työhön palaavien äitien tukemiseksi.

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan vain puolet äideistä kokee voivansa riittävän hyvin vuoden kuluttua lapsen syntymän jälkeen pystyäkseen yhdistämään työn ja perhe-elämän.  

-Työssäkäyvät vanhemmat voivat kuitenkin työelämän ulkopuolella olevia paremmin eli parhaimmillaan työ tukee vanhemmuutta. Niillä äideillä ja vanhemmilla, joilla työ on hyvin epävarmaa ja vaikeasti järjestettävissä, tilanne vaikuttaa jaksamiseen.  

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan pienten lasten äideistä kaksi viidestä kokee huolta jaksamisestaan.  
  
Arki koventunut erityisesti yksinhuoltajilla  
  
Lapsiasiavaltuutettu sanoo, että puolueiden on otettava työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen vahvasti mukaan strategiseen hallitusohjelmaan.

Arki on koventunut Kurttilan mukaan kahdessa vuosikymmenessä erityisesti yhden vanhemman perheessä eli lähinnä yksinhuoltajaäideillä.   

-Yhden vanhemman perheiden pienituloisuus on lisääntynyt huomattavasti ja se vaikuttaa jaksamiseen. Palveluiden heikentyminen on heikentänyt juuri niiden vanhempien selviytymistä, joilla elämäntilanteet ovat vaikeampia.  

Myönteisenä kehityksenä Kurttila näkee sen, että äitien jaksamisongelmat ja työn ja perheen yhteensovittaminen tunnistetaan aiempaa paremmin. Hän kuitenkin harmittelee, että mitään kovin konkreettista ei ole tehty.  

-Perhe-elämä on tullut yhä tärkeämmäksi eli perhettä arvostetaan nykyään paljon. Kun yhteiskunnassa jatkuvasti puhutaan pidemmistä työurista ja siitä, että työtä on tehtävä enemmän, se näkyy paineessa, jota vanhemmuudesta koetaan.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.