Lapsiperheiden järjestö: Muutos kotihoidon tukeen on "hirveä päätös"

Lapsiperheiden etujärjestö uskoo, että kotihoidon tuen jakaminen molemmille vanhemmille tukaloittaa perheiden asemaa.

– Jokaisella perheellä on oma syynsä siihen, miksi isä ei jää kotiin, vaikka siihen on mahdollisuus. Uudistus kahlitsee malliin, joka ajaa perheitä hankalaan tilanteeseen, sanoo Lapsiperheiden etujärjestö ry:n puheenjohtaja Roberta Fabritius.

Hän toteaa, että uudistus "ovelasti pakottaa muutamia vanhempia töihin".

– Hirveä päätös, joka on verhoiltu kestävyysvajeella ja tasa-arvolla.

Fabritiuksen mukaan äitien houkuttelu työelämään tapahtuu muilla keinoilla.

– Kotihoidon tuen uudistus ei vastaa odotuksia siitä, mitä on sanottu työteon mahdollisuuksien lisäämisestä. Paras keino siihen on osa-aikaisen työn kannattavuuden parantaminen.

(MTV3)

Näin sanoo hallitus rakenneuudistusohjelmassaan:

"Työuran katkokset heikentävät työntekijän asemaa työmarkkinoilla. Pitkään jatkuessaan ne pienentävät työllistymismahdollisuuksia ja leikkaavat ansiokehitystä.

1.9 Kohdennetaan nykyinen kotihoidontuki puoliksi molemmille vanhemmille ja rajoitetaan subjektiivista päivähoito‐oikeutta sosiaaliset perusteet huomioivalla tavalla osa‐aikaiseksi silloin, kun vanhempi on kotona äitiys‐, isyys‐, vanhempain‐ tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Jos toinen vanhemmista ei pidä hänelle kohdennettua vapaata, perhe menettää tältä osin perhevapaat."

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.