Lapsuuden rajuista rasismikokemuksistaan kertonut 19-vuotias: Huutelu vähentynyt, johtunee iästäni

Rasisminvastaisista kirjoituksestaan vuonna 2012 palkittu 19-vuotias Rebecka Holm uskoo, että nykylapset saattavat kokea jopa aiempaa enemmän rasistisia hyökkäyksiä.

Holm kirjoitti Hufvudstadtsbladetin Nuorten palstalle vuonna 2012 rasismikokemuksistaan. Hän oli tuolloin 14-vuotias. Kirjoitus herätti laajaa huomiota ja se palkittiin Suomen Punaisen Ristin tunnustuksella.

Lapsiin kohdistuvat hyökkäykset esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä vaikuttavat Holmin mielestä olevan yleistymässä entisestään. Tästä kertoo 11-vuotiaan Valtterinkin tarina.

– En enää koe suoranaisia hyökkäyksiä tai sitä, että joku tulisi minulle huutelemaan. Mutta uskon, että se johtuu vain minun iästäni. Valtterin tapauksessa nähtiin, että kyllä sitä vieläkin lapsille tapahtuu. Minusta vaikuttaa, että joskus tapahtuu tällaista suoranaista busseissa hyökkäämistä aiempaa enemmän, Holm sanoo MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Suomessa 70-luvulta asunut Tino Singh vaatii puolueiden johtajilta toimia sekä perussuomalaisen puolueaktiivin Terhi Kiemungin virpomispuheiden selkeää tuomitsemista.

–  Yksikään puoluejohtaja ei ole tuominnut tätä tekoa tällä hetkellä. Mikä on mun mielestä hämmästyttävää sen takia, että millainen viesti me lähetetään meidän lapsille jos on okei, että aikuiset saavat käyttäytyä näin lapsia kohtaan.

Singhin mukaan Kiemunki pitäisi erottaa luottamustehtävistään.

Myös lapsiasianvaltuutettuTuomas Kurttilakommentoi lasten kohtaamaa rasismia aamun Huomenta Suomessa.

– Vuosia me olemme nähneet ja tienneet, kuinka paljon maahanmuuttajataustaiset lapset kohtaavat arjessaan kiusaamista, fyysisen väkivallan uhkaa, jotain sellaista mitä kukaan aikuinen ei haluaisi kohdalleen mutta lasten arkea se on.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.