Lasku autoilijoille – rapistuvat tiet rikkovat tuulilaseja

Suomen tiestö rapautuu kovaa vauhtia. Laskun maksavat autoilijat muun muassa rikkoontuvina tuulilaseina. Huonokuntoisen tien pinnasta sinkoavien kivien lisäksi syynä ovat autoista puuttuvat roiskeläpät ja lumettomat talvet.

– Tänäänkin on käynyt jo neljä ihmistä näyttämässä autoaan, ja kaikkien tuulilasit menevät vaihtoon. Ja kello on vasta puolessapäivässä, kommentoi automekaanikko Veijo Annala Pohjolan Lasista Oulusta tuulilasien vaihtotahtia.

Jyväskylän Autolasista puolestaan kerrotaan, että pieniä kiveniskuja paikataan useita päivässä, ettei särö lähtisi halkeamaan suuremmaksi ja että säästyttäisiin koko tuulilasin vaihdolta.

Tuulilasi korjataan täyttämällä särö tai halkeama läpikuultavalla hartsilla.

Roiskeläppä auttaisi vähän

– Päivittäin autoilijat sanovat, että tiestä irtosi jotain. Kokonaisia tuulilasinvaihtoja oli viime vuonna parisen tuhatta, toimitusjohtaja Mika Nissinen Jyväskylän Autolasista laskeskelee.

Kun luvut ovat kahdessa yksittäisessä lasikorjaamossa näin suuria, voidaan laskea nopeasti, että Suomessa joudutaan vaihtamaan tai korjaamaan kymmeniätuhansia laseja vuosittain. 

Vahinkoja sattuu erityisesti silloin, kun toinen autoilija lähtee edessä kiihdyttämään: renkaisiin tarttuneet kivet sinkoavat perässä ajavan tuulilasiin. Vahinkoja lisää vielä se, että roiskeläpät eivät ole enää autoissa pakollisia.

Kaikilla ei ole varaa vaihtaa tuulilasia

–Taantuma vaikuttaa kyllä tälläkin alalla eli autoissa on yhä huonokuntoisempia tuulilaseja. Nykylasithan eivät putoa sisään, joten läpeensä halki olevia lasejakin on tässä nähty, Nissinen sanoo.

Monet ajavat Nissisen mukaan riskillä: vaikka katsastuksessa tulisi kehoitus vaihtaa tuulilasi, sillä ajetaan poliisiratsiaan ja sakkoihin saakka. Ehkä syynä on myös se, että maaseudulla ei poliisipartioita niin usein tapaa.

Myös vakuutusyhtiö Ifistä vahvistetaan yleistyneet lasivahinkot. Ifin mukaan tuulilaseihin lentävät pikkukivet voivat johtua huonokuntoisten teiden lisäksi lumettomista talvista etelässä ja lyhyemmistä väleistä ajoneuvojen välillä.

Esimerkiksi viime tammikuussa Ifille tuli poikkeuksellisen paljon lasivahinkoja, mikä johtui ilmeisesti juuri Etelä-Suomen lumettomuudesta. 

Teiden kunto huononee yhä

Hallituksen budjettiesityksen mukaan teiden ylläpidosta niistetään myös ensi vuonna. Valtion omistaman liikenneverkon ylläpitoon on ensi vuonna 83 miljoona euroa vähemmän kuin tänä vuonna. Tämä heikentää liikenneväylien kuntoa entisestään.

Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteen mukaan päällystettyjen teiden kunto heikentyy sekä keskeisellä tieverkolla että alemmalla tieverkolla. Huonokuntoisten siltojen määrä kasvaa. Lisäksi turvallisuus heikkenee ja meluntorjuntatoimenpiteitä vähennetään.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.