Lasten aseleikki johti toisen kuolemaan

Pohjois-Savossa on tapahtunut vuorokauden sisällä kaksi vakavaa vahingonlaukausta.

Vesannolla sattui eilen illalla vahingonlaukaus, jossa menehtyi pieni lapsi. Poliisin tietojen mukaan 5- ja 8-vuotiaat veljekset käsittelivät ampuma-asetta siten, että sen laukaus osui nuorempaa poikaa päähän. Poika kuljetettiin ambulanssihelikopterilla Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, jossa hän kuitenkin menehtyi.

Poliisi ei ole pystynyt vielä puhuttamaan samassa huoneessa ollutta 8-vuotista poikaa tarkemmista tapahtumien kulusta tai siitä, miten ase päätyi pojille. Poliisin mukaan perheen isällä on useita luvallisia ampuma-aseita, joita säilytettiin asekaapissa. Poliisi aikoo nyt selvittää aseiden säilytyksen lainmukaisuuden.

Kuopion Vehmersalmella sattui tänä aamuna toinen vahingonlaukaus, jossa loukkaantui vakavasti nuori lapsi. Lasta elvytettiin paikanpäällä. Lapsi on viety Kuopion yliopistolliseen sairaalaan ja hänen vammansa on vakavat.

Vehmersalmen onnettomuus tapahtui veneessä. Poliisin mukaan isä oli ollut ensin verkoilla 11- vuotiaan poikansa kanssa. Veneessä oli ollut sorsastusta varten isän luvalliset haulikko sekä pienoiskivääri.

Poika oli ammuskellut luvallisella pienoiskiväärillä veteen ja laittanut aseen myöhemmin veneen kokkaan. Poika oli ilmeisesti itse koskenut aseeseen, jolloin se laukesi. Vakavia vammoja saanut poika on sairaalahoidossa Kuopiossa.

Tapahtumaa tutkitaan varomattomana käsittelynä ja vammantuottamuksena.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.