Lasten hyväksikäytöstä harvinaisen pitkä tuomio

Tuusulan käräjäoikeuden mukaan hyväksikäyttö oli aiheuttanut uhreille huomattavaa henkistä vahinkoa, minkä vuoksi oikeus määräsi vastaajalle yhdeksän vuoden vankeustuomion.

Vuosikausia lapsiaan hyväksikäyttänyt isä on saanut harvinaisen pitkän yhdeksän vuoden vankeustuomion lapsiin kohdistuneista rikoksista. Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi miehen muun muassa kahden tyttärensä törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lastensa pahoinpitelystä vuosina 1995-2004.

Toisen tyttären hyväksikäyttö alkoi tytön ollessa 12-vuotias ja jatkui noin yhdeksän vuoden ajan. Mies raiskasi aikuisen tyttärensä vielä vuonna 2004. Käräjäoikeus toteaa tekojen aiheuttaneen uhrin henkiselle terveydelle huomattavan vahingon, joka on pitkälti rinnastettavissa rikoksella aiheutettuun pysyvään haittaan.

Toisen lapsen hyväksikäyttö jatkui reilun kahden vuoden ajan lapsen ollessa alaikäinen. Mies oli myös pahoinpidellyt lapsiaan toistuvasti vuosien varrella, mutta osa teoista oli jo vanhentunut.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.