Lasten turvaistuinten hinnoissa suuria eroja

Verhoilukuosi vaikuttaa lasten turvaistuinten hintaan merkittävästi, ilmenee Länsi-Suomen lääninhallituksen tekemästä vertailusta. Edellisen vuoden kangasuutuudella verhoillun istuimen voi saada jopa 50 euroa halvemmalla kuin saman vuoden mallin.

Laajimmat turvaistuinvalikoimat löytyvät lastentavaraliikkeistä. Vertailun mukaan liikkeet hinnoittelevat istuimet melko yhdenmukaisesti. Suurimmat erot löytyvät saman tuotteen normaali- ja tarjoushinnan välillä.

Alle 13-kiloisen lapsen turvakaukalon voi halvimmillaan saada 39 eurolla. Yleisimmin turvakaukalon hinta vaihteli kuitenkin vajaan 70 euron ja hieman alle 180 euron välillä. Isommalle lapselle tarkoitetun turvaistuimen hintahaitari oli vieläkin suurempi: halvimmillaan turvaistuimen sai vertailussa 59 eurolla, kun kallein turvaistuin maksoi 499 euroa.

4-10 vuotiaan lasten turvavyöistuinvyön hintahaitari venyy puolestaan 59-179 euroon. Myös samanikäisen lapsen istuinkorokkeen hinnassa on yli 80 euron ero halvimman ja kalleimman vaihtoehdon välillä.

Huhti-toukokuussa tehdyssä hintavertailussa oli mukana 13 lastentavaraliikettä ja 20 autoliikettä Turusta, Jyväskylästä, Tampereelta, Vaasasta ja Porista. Sen sijaan tavarataloissa, marketeissa ja autotarvikeliikkeissä turvalaitevalikoimat olivat niin vähäisiä, että ne jätettiin vertailusta pois.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.