Laturetkistä peruttu jo valtaosa – ongelmia jopa Lapissa

Peräti kolme neljäsosaa laturetkistä on peruttu huonon lumitilanteen vuoksi. Monet perumiset ovat tapahtuneet ensimmäistä kertaa 40-50 vuoteen.

Nimekkäitä peruuntumisia ovat esimerkiksi Suomen vanhin massahiihtotapahtuma Pirkan Hiihto sekä Kolin Maisemahiihto ja samoissa maisemissa Lieksassa järjestettävä Ahman Hiihto.

– Arvioni on, että 75 prosenttia laturetkistä on peruttu, kertoo Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson.

Lisää peruuntumisia tulossa

Lisäksi monet loppukevään retkistä ovat yhä vaarassa jos lumitilanne ei parane. Esimerkiksi Pogostan Hiihto Ilomantsissa päättää maaliskuun alussa järjestetäänkö tapahtuma vai ei.

– Jopa Napapiirin Hiihto Rovaniemellä pohtii järjestämismahdollisuuksia. Siellä ongelmana on jääosuuksilla oleva vesi, Karlsson kertoo.

Kolin Maisemahiihdon johtaja Matti Ponkilainen potki perjantaina pettyneenä kiviä ja soraa latu-uralta. Pohjilla on nyt vain muutama sentti likaista töpperöä.

– Kyllä harmittaa vietävästi. Meni iso talkootyö hukkaan ja tulee seuralle mittavat tappiot tästä hiihdosta, Ponkilainen suree.

Laturetkeä on järjestänyt vuonna 1928 perustettu pieni Kolin Ipatti -niminen urheiluseura. Jopa 5000-6000 euron tappio on seuralle iso summa.

– Me selviämme tästä. On mietitty jo kesäksi jotain korvaavaa tapahtumaa.

Kolaaminen ei auta

Maisemahiihdossa olisi tarvittu ainakin 20-30 senttiä uutta lunta. Maastossa lunta ei ole nimeksikään, joten sitä ei voi sieltäkään kolata urille.

– Ajankohtaa ei kuitenkaan olla siirtämässä. Tammi-helmikuussa on pakkasvaara ja uskon, että tällaista lumipulaa tapahtuu vain kerran 50 vuodessa, Ponkilainen lohduttautuu.

Kaikkiaan Suomessa lienee säännöllisesti järjestettäviä laturetkiä noin 70. Jos kolme neljästä on peruttu, se merkitsee yli 50:n tapahtuman siirtymistä tänä talvena laulukuoroon.

Lumen ja jään puute on perunut ja siirtänyt myös paljon muitakin ulkoilmatapahtumia. Esimerkiksi pilkkikilpailuja perutaan jo urakalla Etelä- ja Keski-Suomessa. Osa on siirtänyt kisoja pakkasten toivossa vielä maaliskuulle.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.