Lauantain sääolot lisäävät tulipaloriskiä – katso, mihin tupakkasi tumppaat

Viime päivien kuivat sääolosuhteet ovat syynä siihen, että Lounais- ja Etelä-Suomessa on voimassa Ilmatieteen laitoksen antama ruohikkopalovaroitus.

Maastopalojen riskiä lisää tuntuvasti lauantaille ennustettu tuulinen keli. Etelärannikolle saapuu lännestä tuulta, jonka odotetaan olevan maa-alueillakin navakkaa.

Kuivuus ja kova tuuli luovat pelastusviranomaisten mukaan vaarallisen yhdistelmän.

– Hälytyksiä tulee enemmän kevättä kohti, kun keli muuttuu kuivemmaksi, Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Kimmo Tuominen kertoo.

Tuomisen mukaan suurin syy Helsingin alueen maastopaloihin on huolimattomuus.

– Jos pitäisi antaa joku yleispätevä neuvo, se olisi: mieti, mihin tupakantumppisi heität. Kytemään jääneet tumpit tai tulitikut ovat yleisin syy maasto- ja ruohikkopaloihin.

Tuulisena päivänä pienetkin maastopalot leviävät nopeasti laajalle alueelle. Roskia polttavia ihmisiä on kehotettu huolellisuuteen.

Tuomisen mukaan roskien poltto ei kuitenkaan ole tiukkojen järjestyssääntöjen vuoksi Helsingissä yleistä. Palot aiheutuvat yleensä muista syistä.

– Toisinaan hälytyksiä on tullut, kun auto on ajettu korkeaan heinikkoon ja auton katalysaattori on sytyttänyt tulipalon.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.