Lävistyksistä on noussut hygieniakysymys sairaalatyössä

Tukholmalaissairaaloissa hoitohenkilökunnan lävistykset on kielletty hygieniasyistä. Suomessa Vaasan ja Ahvenanmaan sairaanhoitopiirit ovat samoilla linjoilla. Kieltämällä kasvojen alueen lävistykset, kellot ja sormukset yritetään estää sairaalabakteerien leviäminen.

Tukholman lääni kielsi heinäkuun alusta lähtien hoitohenkilökunnan lävistykset alueen sairaaloissa. Niitä ei sallita nenässä, kulmakarvoissa eikä suussa. Myös kellojen ja sormusten pitäminen töissä on kielletty.

Suomessa noudatetaan jo vastaavia määräyksiä Vaasan ja Ahvenanmaan sairaanhoitopiireissä. Määräyksiä on perusteltu infektioriskillä. Kiellolla pyritään estämään sairaalabakteerien leviäminen.

Kieltoa arvostelevat huomauttavat, että lävistysten tartuntariskiä ei ole todistettu tieteellisin tutkimuksin.

Vaasan sairaanhoitopiirissä on noudatettu lävistyskieltoa vuodesta 2000. Silloin annettiin direktiivi, jossa määrättiin, kuinka työpaikalla tulee pukeutua, ylihoitaja Sinikka Rantanen-Siljamäki kertoi.

Direktiivin mukaan henkilöstöllä ei saa olla työpaikalla lävistyksiä, sormuksia eikä kelloja. Korvakoruja ei kuitenkaan ole kielletty.

Ahvenanmaan sairaanhoitopiirissä lävistyksiä pidetään riskinä erityisesti vaikeasti sairaille potilaille, joille bakteerit voivat aiheuttaa vaikeasti hoidettavia tulehduksia. Sairaanhoidonjohtaja Carl-Åke Carlson olisi valmis kieltämään myös korvakorut.

Vaasassa ja Ahvenanmaalla ei ole menty vielä yhtä pitkälle kuin Tukholmassa, jossa lävistykset ovat työeste. Hoitohenkilöstön lävistysreikien on umpeuduttava ennen kuin he voivat työskennellä läänin sairaaloissa.

Suomessa ei ongelma

Hoitohenkilökunnan lävistyskorut eivät ole ongelma suomalaisissa sairaaloissa. Yleisen hyvän sairaanhoitokäytännön mukaan hoitohenkilökunta ei käytä lävistyskoruja työnsä aikana ainakaan nenässä, kulmakarvoissa eikä suussa.

Lävistyskorujen käyttöä sairaaloissa ei kuitenkaan ole kielletty valtakunnallisella säädöksellä, eikä sellaista olla suunnittelemassa.

-Kaikki sairaalat voivat itse päättää omalta kohdaltaan suhtautumisestaan asiaan, sanoo lääkintöneuvos Merja Saarinen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on annettu täyskielto limakalvolävistyksille. Muiden lävistyskorujen kohdalla täyskieltoa ei ole, mutta niiden käyttöä ei suositella töissä.

-Asiasta ei ole tullut ongelmaa ja ohjeistusta on noudatettu hyvin, toteaa Tyksin ylihoitaja Tuija Lehti.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin perussäännöksi on annettu, ettei lävistyskoruja ja sormuksia käytettäisi sairaalatyössä. Ylilääkäri Ville Valtosen mukaan lävistyskorut on pääsääntöisesti kielletty, mutta niiden käyttämisestä ei rangaista.

-Suosittelemme, ettei niitä käytettäisi. Emme ole ajatelleet ryhtyä muihin toimenpiteisiin, jollei ongelmia ilmene, Valtonen toteaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.