Lehdet: Joka kolmas haluaisi presidentille lisää valtaa

Lähes kolmasosa suomalaisista haluaisi lisätä presidentin valtaoikeuksia, uutisoivat Savon Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat. Lehtien teettämän kyselyntutkimuksen mukaan vain neljä prosenttia leikkaisi presidentin valtaa.

Vahvemman presidentin haluaisivat etenkin vanhat miehet. Yli puolet 75-84-vuotiaista miehistä oli valtaoikeuksien laajentamisen kannalla.

Pohjois- ja Itä-Suomessa oli muuta maata enemmän niitä, jotka lisäisivät presidentin valtaoikeuksia.

Politiikan tutkija Erkka Railo arvioi, että taloudellisesti epävarmana aikana ihmiset kaipaavat vahvaa johtajaa.

Sauli Niinistö voitti vaalit talousasioiden tuntijana, ja ihmiset panivat toivonsa häneen.

Kyselyn toteutti joulukuun aikana Tietoykkönen Oy, ja siihen vastasi 1000 ihmistä.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.