Lehdet: Seurakuntavaalien äänestys aiheutti sekaannusta – tuhansia ääniä hylättiin

Viime sunnuntaina järjestetyt seurakuntavaalit aiheuttivat laajaa hämmennystä äänestäjissä, kirjoittavat Turun Sanomat ja Savon Sanomat.

Ongelmia oli etenkin seurakuntayhtymien vaaleissa, joissa toisella lipulla äänestettiin edustajia seurakuntaneuvostoon ja toisella yhteiseen kirkkovaltuustoon. Toinen lipuista oli valkoinen ja toinen oranssi, mutta monet käyttivät vääränväristä kuponkia. Äänestäjä siis valitsi ehdokkaan väärältä listalta.  

Turun Sanomien mukaan Helsingissä hylättyjen äänien määrä oli joissain seurakunnissa jopa kymmenen prosenttia, kun esimerkiksi tämän vuoden eurovaaleissa hylättiin vain puoli prosenttia äänistä.   

Savon Sanomien mukaan kirkkovaltuustovaaleissa hylättiin koko maassa yli 8 200 ääntä. Monissa itsenäisissä seurakunnissa hylättyjä ääniä ei kuitenkaan ollut lainkaan.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.