Lehti: Rosella lähti merelle lukitsemattomalla keulavisiirillä

Viking Linen Rosella-alus lähti talvella merelle osin lukitsemattomalla keulavisiirillä, uutisoi Ålands Sjöfart -niminen julkaisu.  

Maarianhaminasta lähdössä olleen aluksen keulavisiiriä ei onnistuttu lukitsemaan kokonaan. Laiva lähti siitä huolimatta liikkeelle ennen kuin visiiri viimeinenkin lukko saatiin päälle.   

Alus olisi kääntynyt takaisin, jos visiiriä ei olisi saatu lukittua kokonaan ennen avomerelle pääsyä, kerrotaan Viking Linestä STT:lle.  

Tapaus sattui 6. helmikuuta. Laiva liikennöi Maarianhaminan ja Kapellskärin välillä. 

Kansainvälisiä säännöksiä kiristettiin Estonian uppoamisen jälkeen. Niiden mukaan alus ei saa lähteä laiturista, ellei visiiri ole lukittu.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin osastopäällikkö Juha-Matti Korren mukaan varustamolta on pyydetty tapahtuneesta selvitys, jota käsitellään parhaillaan.  

– Trafi suhtautuu tällaisiin turvallisuusrikkomuksiin hyvin vakavasti.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.