Lehti: Suuret instituutiot kiinnostuneet sijoittamaan Fennovoimaan

Suuret suomalaiset instituutiot ovat kiinnostuneet sijoittamaan Fennovoiman ydinhankkeeseen, kertoo Tekniikka&Talous-lehti. 

Lehden mukaan ainakin kaksi tai jopa kolme suurta instituutiota haluaisi lähteä mukaan ydinvoimaprojektiin, mutta ne panttaavat päätöstään Ukrainan kriisin vuoksi.  

Ydinvoimahankkeessa pääomistajia edustavan Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja Pekka Ottavainen sanoo, että instituutiot ovat tunnettuja, pitkäaikaisia sijoituksia tekeviä toimijoita. Yhtiöt eivät halua nimiään julkisuuteen.  

– Ilman Ukrainan kriisiä meillä olisi lähes varmasti ollut joukko, joka olisi voitu esittää ministeriölle, hän arvioi.  

"Tarvitaan ketsuppipulloilmiö"

Fennovoima ei ole pystynyt nostamaan suomalaisten omistusosuutta yli 50 prosentin. Yhtiön on tästä huolimatta jätettävä työ- ja elinkeinoministeriölle täydennyshakemus omistajistaan ensi kuussa.  

Ottavainen arvioi, että kahden kolmen instituutiosijoittajan avulla Fennovoima saisi nostettua suomalaisomistuksen 60 prosentin tuntumaan.   

Ottavaisen mukaan hankkeen aikataulun ja rahoituksen vuoksi Fennovoima ei voi hakea jatkoaikaa.  

– Fennovoima tarvitsee nyt takasuoran ihmettä tai tyhjenevän ketsuppipullon trööt-ilmiötä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.