Lehtojen suojelu etenee

Etelä-Suomen lehtojen suojelun arvioidaan etenevän merkittävästi, kun arvokkaita pieniä luontokohteita saadaan luonnonsuojelulain mukaisen suojelun piiriin. Laissa määriteltyjä arvokkaita luontotyyppejä on kolmen viime kesän kartoituksissa löydetty jo yhteensä yli viisisataa.

Niistä valtaosa on pieniä, keskimäärin parin hehtaarin suuruisia metsäalueita eteläisessä Suomessa. Joukossa on 220 jalopuumetsikköä, 150 pähkinälehtoa ja parikymmentä tervaleppäkorpea, kertoo ympäristöministeriö.

Kartoittajat ovat tutkineet kaikkiaan 1 130 kohdetta sadassa eri kunnassa. Eniten työtä on tehty metsissä, mutta Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla on myös kartoitettu rantoja. Päätös suojelualueen rajauksesta on tehty vasta noin 20 kohteessa. Kaiken kaikkiaan arvokohteita arvioidaan löytyvän tuhatkunta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.