Lehtomäki Talvivaara-kytköksistä: Vatvominen loppuu tähän

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) ei aio paljastaa eduskunnalle aiemmin kerrottua enempää perheenjäsentensä omistuksista Talvivaaran kaivososakeyhtiössä.

- Ajattelen, että se riittää sidonnaisuuteni arviointiin, Lehtomäki sanoo.

Asia nousi esille iltapäivällä eduskunnassa, kun kansanedustajat saivat nähtäväkseen Lehtomäen ilmoituksen muutoksista sidonnaisuuksistaan. Vasemmistoliiton lappilainen kansanedustaja Markus Mustajärvi pyysi tarkempia tietoja siitä, mitä merkitsee, kun ministerin perheenjäsenillä on "merkittävä määrä" kaivosyhtiön osakkeita.

- Onko tämä omistus merkittävä nimenomaisesti suhteessa hänen ministerin tehtäviinsä? Mustajärvi kysyi. Lehtomäki ei ollut itse paikalla vastaamassa.

Sidonnaisuudet oltava ministerin omia

Lehtomäki sanoi myöhemmin, että eduskunnalle annettava ilmoitus koskee ministerin omia sidonnaisuuksia, mutta avoimuuden hengessä hän halusi tuoda esille myös perheenjäseniään koskevan asian.

- Se oli oman harkintani tulosta ja ajattelen, että se riittää.

Lehtomäki: Jäävään itseni

Lisätietoja kaivannut Mustajärvi perusteli toivomustaan sillä, että jääviyskysymyksistä keskustellaan juuri nyt paljon samoin kuin siitä, miltä pohjalta poliitikot tekevät päätöksiään.

SDP:n Kari Rajamäki kannatti tarkempien tietojen pyytämistä Lehtomäeltä.

- Kyllä tämä on varmasti laajemman keskustelun väärtti, hän sanoi.

Lehtomäki arveli, että perheenjäsenten omistusten vuoksi hän jättäytyy sivuun, jos hallituksessa tehdään Talvivaaran kaivosyhtiötä koskevia päätöksiä.

- Mitä luultavimmin olen silloin jäävi, hän sanoi.

Eduskunta saanee saman vastauksen ministeriltä keskiviikkona. Lehtomäki kertoi olevansa silloin paikalla, joten asian käsittely voi jatkua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.