Leikkiikö lapsesi tällä lomatuliaisella? – "Vakava onnettomuus ajan kysymys"

Lentokoneiden lentäjiä häiritään yhä useammin laserosoittimilla, kirjoittaa Turun Sanomat. Suomessa kirjataan tänä vuonna noin 40 tapausta, kun niitä kolme vuotta sitten oli yhdeksän, arvioi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Euroopassa kirjattiin viime vuonna yli 2 000 ja Yhdysvalloissa 3 000 häirintätapausta.

Trafin osastonjohtaja Heli Koivun mukaan on vain ajan kysymys, että häirinnästä aiheutuu vakava onnettomuus.

Häiriköt osoittavat laserilla nousevan tai laskeutuvan koneen ohjaamoon. Lasersäde aiheuttaa lentäjälle väliaikaisen sokaistumisen tai näköhäiriön. Lehden mukaan myös lennonjohtajia on häiritty.

Viranomaisten mukaan suurin osa häiriköistä on nuoria miehiä sekä tietämättömiä lapsia. Iso osa Suomeen tuotavista tehokkaista lasereista tulee lomalaisten mukana kaukomailta.

Monet Euroopan maat pohtivat rangaistusten tiukennuksia. Suomessa rikosnimike on tällä hetkellä liikenteen häirintä, josta saa yleensä sakkoja.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.