Lenkkeilijän kimppuun käynyttä eläintä ei löytynyt Ilomantsissa

Poliisi, rajavartiosto ja suurriistan virka-apuhenkilöstö ovat etsineet tänään lenkkeilijän kimppuun hyökännyttä eläintä.

Tutkinnan aikana on suoritettu maastoetsintöjä ja tarkastuksia, puhutettu alueen koiranomistajia ja pyydetty lausuntoja suurpetoasiantuntijoilta.

Poliisin mukaan päivän aikana alueelta ei ole saatu havaintoja tai ilmoituksia loukkaantuneesta, sairaasta tai muuten poikkeuksellisesti käyttäytyvästä koiraeläimestä. Sellaisen epäillään käyneen keskiviikkoiltana lenkillä olleen keski-ikäisen miehen kimppuun.

Suoritetun tutkinnan, miehen vammojen, alueelta löydettyjen jälkien ja saatujen lausuntojen perusteella miehen vammat on todennäköisesti aiheuttanut irti oleva, kookas koira.

Poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että metsästysajankohdasta johtuen alueella liikkuu runsaasti irrallaan olevia koiria, jotka eivät käytännössä ole omistajan tai ohjaajan valvottavissa.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.