Lentohäiriköt yhä useammin naisia — tapauksia meiltä ja maailmalta

Ahtaat istumatilat ja ilmainen viina on yhdistelmä, joka aiheuttaa yhä enemmän ikäviä välikohtauksia lentokoneissa.

Brittiviranomaisten mukaan tyypillinen lentohäirikkö on 30 - 40 -vuotias mies, mutta naisten osuus on kasvanut voimakkaasti.

Siitäkö sitten kertoo viikonlopun uutinen suomalaisen naiskaksikon häiriköinnistä Thaimaan Phuketista Helsinkiin matkanneessa koneessa?

Naiset olivat muun muassa nauttineet lennolla omia alkoholijuomia ja kieltäytyneet käyttämästä turvavöitä. Nyt heitä uhkaa ainakin parinkymmenen päiväsakon rangaistusvaatimus.

Brittinaiset yrittivät avata koneen oven

Vielä "paremmaksi" panivat kaksi brittinaista pari vuotta sitten. Kreikasta Manchesteriin matkalla ollut lentokone oli joutunut tekemään pakkolaskun Frankfurtiin, kun kaksi humalaista naismatkustajaa yritti avata koneen oven kesken lennon.

Hieman alle kolmikymppiset brittinaiset alkoivat rähinöidä, kun heille ei suostuttu enää tarjoilemaan alkoholia. Naiset hiiltyivät lisää, kun heitä kiellettiin nauttimasta omia juomiaan. Toinen naisista yritti jopa lyödä lentoemäntää vodkapullolla.

Naisia vastaan nostettiin syytteet pahoinpitelystä ja lentoturvallisuusrikkomuksista. Lisäksi toilailusta koitui tuntuva lasku, koska pakkolaskun kustannukset laskutetaan häiriköltä.

Lentokoneen kapteenilla on oikeus tehdä ylimääräinen välilasku ja poistaa häirikkö koneesta. Useimmiten häirikkö saadaankin rauhoitettua muistuttamalla tästä oikeudesta. Tasaisin väliajoin tarvitaan kuitenkin järeämpiä otteita.

Venäläismies käsirautoihin

Kaksi vuotta sitten Blue1:n Lontoo-Helsinki-lennolla riehunut humalainen ulkomaalainen taltutettiin henkilökunnan ja matkustajien yhteisvoimin ja pantiin käsistään kiinni nippusiteisiin.

Myös poliisi ja turvallisuuskouluttaja Totti Karpela on joutunut taltutushommiin lentokoneessa. Silminnäkijän mukaan Karpela oli henkilökunnan pyynnöstä laittanut yli viisikymppisen humalassa riehuneen venäläismiehen käsirautoihin. Potkimisen vuoksi myös häirikön jalat teipattiin.

Mariinski ja Hollywood-tähti jääneet rannalle

Helpoimmalla henkilökunta ja muut matkustajat pääsevät, jos humaltuneilta matkustajilta evätään pääsy koneeseen jo kentällä. Näin tapahtuukin vähän väliä.

Finnair ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen 2002, kun se kieltäytyi ottamasta yhdeksää kuuluisan pietarilaisen Mariinski-teatterin jäsentä New York-Helsinki-lennolleen.

Porttikielto Finnairin koneeseen oli rapsahtanut henkilöiden käytöksestä menomatkalla Yhdysvaltoihin. Kyseiset henkilöt olivat juoneet omista viinapulloistaan ja tapelleet keskenään Helsinki-New York-lennolla reilu viikko aikaisemmin.

Myös kakkosluokan Hollywood-tähti David Hasselhoff on jätetty rannalle lentokoneesta. British Airwaysin lennolle pyrkinyt Hasselhoff ei muiden matkustajien mukaan käyttäytynyt aggressiivisesti, mutta oli silminnähden humalassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.