Lentoliikenne palautuu normaaliksi lakon jäljiltä

Lentoliikennettä parin päivän ajan sotkenut lakko on saatu päättymään. Lentoyhtiöiden tavoitteena on, että lennot sujuisivat jo huomenna normaalisti. Vain Finnairin aamulento Müncheniin on varmasti peruttu. Lentoyhtiöt joutuivat perumaan alkuviikon aikana kymmeniä lentoja, joista suurin osa oli Finnairin.

Lentokoneasentajat ja -mekaanikot alkoivat palata töihinsä jo illan kuluessa.

Työkiistaan saatiin päätös, kun työntekijöitä edustava Ilmailualan unioni ja työnantajien Palvelualojen toimialaliitto hyväksyivät valtakunnansovittelijan aiemmin illalla jättämän sovintoesityksen. Sopu ei löytynyt helpolla, sillä neuvotteluja käytiin koko päivä.

Sopu työkiistaan löytyi muun muassa irtisanomisjärjestyksestä, joka oli työntekijöille avainkysymys. Vuokratyövoimasta luovutaan ennen vakituista väkeä, jos irtisanomisiin joudutaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Työnantajapuoli luonnehti sopimusta sen verran kalliiksi, että kustannuksiin on etsittävä kompensaatiota esimerkiksi paikallisella tasolla. Alan uusi työehtosopimus on kolmivuotinen, ja ensimmäisenä vuonna kaikkia koskevat yleiskorotukset ovat prosentin tasoa.

"Rauhallisempaa kuin yleensä"

Lentokenttien teknisen henkilöstön lakko ei tuonut kaaosta Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Useimpien lentoasemalla olleiden matkustajien lennot sujuivat normaalisti, eikä asemalla näkynyt epätietoisia peruutettujen lentojen matkustajia.

- Rauhallisempaa täällä on kuin meidän edellisellä käyntikerralla, sanoi imatralainen Marja Riipinen.

Riipisen lomamatkaan lakko ei ehtinyt tuoda muutosta, mutta samalla kentällä lentoa odottaneelle Marko Laasasenaholle lakko ehti maksaa muutaman sata euroa.

Laasasenahon ja hänen perheensä oli tarkoitus lentää Vaasasta Helsinkiin yhteyslennolla. Lakko sai perheen vaihtamaan junaan. Jos lento Vaasasta olisi peruttu, ei perhe enää olisi ehtinyt Turkin-lennolle Keski-Pohjanmaalta.

- Ei tohdittu ottaa riskiä. Reissu olisi sitten ollut siinä. Useampi satanen siinä meni hukkaan, halsualainen Laasasenaho sanoi.

Finnairin ja Blue1:n mukaan valtaosa peruttujen lentojen matkustajista pääsi jatkamaan matkaa joko toisilla lennoilla tai maitse kotimaassa.

(MTV3 - STT)

Katso Raimo Pitkäsen juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.