Lepakosta löytyi lepakkoraivotautia Inkoossa

Lepakosta on löydetty lepakkoraivotautia Inkoossa, tiedottaa elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Lepakko on ollut tutkittavana Evirassa ja tiedotteen mukaan siitä eristettiin European Bat Lyssavirur type 2. Tautia ei ole raportoitu muilla eläimillä. Lepakkorabiestartunta on ihmisillä erittäin harvinainen, muistuttaa Evira.

Lepakolla lepakkorabies aiheuttaa outoa käytöstä ja ääntelyä, välinpitämättömyyttä ja aggressiivisia kohtauksia. Raivotautioireiden mukaisesti lepakko voi hyökkäillä ja yrittää purra. Nyt tutkittavana olleella lepakolla oli ollut raivotautiin viittaavia oireita.

– Ennen kuolemaansa lepakko oli käyttäytynyt poikkeuksellisesti. Se oli lentänyt päiväsaikaan ja törmäillyt seinään ja lopulta kuollut. Lepakko ei ollut purrut ihmisiä, sanoo erikoistutkija Tiina Nokireki Eviran tiedotteessa.

Evira muistuttaa nyt, että lepakon kanssa kosketuksiin joutuneen henkilön on syytä hakeutua lääkäriin, ellei pureman, naarmun tai limakalvoaltistuksen mahdollisuutta pystytä sulkemaan pois.

Suomessa lepakosta on viimeksi löydetty leppakkoraivotautia vuonna 2009 Turusta löytyneellä lepakosta. Ihmistartuntoja on varmistettu vain kaksi, Suomessa vuonna 1985 ja Isossa-Britanniassa vuonna 2002. Molemmat olivat lepakkotutkijoita, joilla ei ollut rabiesrokotusta.

Lepakot ovat luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja. Eviran mukaan jos epäilee lepakolla raivotautia, niin on otettava yhteyttä paikalliseen kunnaneläinlääkäriin. Evira tutkii kuolleet lepakot. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.