Lex Nokian käsittely alkoi eduskunnassa

Eduskunta aloitti tänään sähköisen viestinnän tietosuojaa koskevan Lex Nokian päätöskäsittelyn. Kiistelty laki antaisi työnantajille oikeuden seurata työntekijöidensä sähköpostiliikenteen osoitetietoja.

Helsingin Sanomat kertoi eilen, että työmarkkinajärjestöt ovat painostaneet Akavaa lain taakse.

Tämän jälkeen Suomen Kuvalehti julkisti sähköpostiviestin, jossa EK:n johtaja Lasse Laatunen kirjoitti kahdelle akavalaiselle, ettei lepää ennen kuin rikollisten suosijat ja viranomaisvallan väärinkäyttäjät joutuvat vastuuseen ja häpeään.

Laatusen mukaan kyseessä oli normaali työmarkkinakielenkäyttö.

EK:n johtaja myönsi eilen MTV:n uutisille, että Nokian edustaja oli mukana Lex Nokiaa koskevassa työmarkkinaosapuolten kokouksessa. Laatunen kertoi, että "kyseessä oli asiantuntijakuuleminen".

Eduskunta äänestää lain sisällöstä huomenna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.