TV-Opas

Lihasta saattaa tulla harvojen ylellisyys

Asiantuntijat ennustavat, että lihan kulutus laskee tulevaisuudessa.

Lihasta saattaa tulla pitkällä aikavälillä harvojen luksustuote, sillä sen tuottaminen on paljon kalliimpaa kuin esimerkiksi kasvisten.

– Kasvisten syönti tulee kasvamaan, koska lihasta tulee tulevaisuudessa pulaa. Kasvisvaihtoehtoja kehitetään siis entistä enemmän, sanoo Saarioisten markkinointi- ja viestintäjohtaja Ritva Mäenpää.

Kasvisruokien yleistymistä tukee myös se, että tutkimusten mukaan kasviksista koostuva ravinto on ihmisille paras vaihtoehto.

Kasvissyönti onkin yleistynyt etenkin nuorten keskuudessa.

– On olemassa paljon ihmisiä, jotka pohtivat lihan syömistä muun muassa eettisistä, ekologisistä ja terveysnäkökulmista, toteaa ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta.

– Se näkyy esimerkiksi opiskelijaruokaloissa, joissa iso joukko ihmisiä haluaa syödä kasvisruokaa.

Tällä hetkellä Suomessa kasvaa sukupolvi, joka on oppinut olemaan syömättä lihaa jo lapsesta lähtien.

Nämä lapset eivät pohdi lihansyömistä, vaan heillä se on automaattisesti jäänyt pois.

Varmoja lukuja kasvissyöjien määrästä ei kuitenkaan voida sanoa, koska varsinaiset tutkimustulokset vaihtelevat paljon.

(MTV3)

Katso Tarja Hakulisen juttu (Kymmenen uutiset 15.1.2013)

Osallistu keskusteluun