Lihatuotantoa ajetaan jo alas

Keskiyöllä alkava elintarvikealan lakko näkyy tuoretuotteiden kuten maidon, leivän ja einesten valikoimien supistumisena. Suosikkileipiä ja perusmaitotuotteita kaupoissa pitäisi olla lakosta huolimatta, mutta lihatuotteissa mahdollisesti kolme päivää kestävä lakko näkyy jo huomenna.

Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn kertoo, että tuotantoa on ajettu alas jo tänään, ja tehtailla on ollut hiljenevä tunnelma.

- Koko ketju ajetaan alas, eli raaka-ainevarastot tyhjennetään ja keskeneräinen tuotanto siirretään lähettämöön tai muualle.

Gröhn kertoo, että Atrialla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin varautua lakkoon jo hyvissä ajoin.

- Taloudelliset riskit ja vahingot ovat kohtuuttomat, jos olisimme ajaneet täysillä päin kiviseinää. Atrian kohdalla tämä on käytännössä totaalinen lakko. Lakon ulkopuolella on ainoastaan siipikarjayksikkö, joka on suljettu pois eläinsuojelullisista syistä.

Tuotannon ylösajo normaaliin järjestykseen vie reilun vuorokauden.

- Ketju on aika pitkä. On lähdettävä liikkeelle raaka-aineista, joista lihavalmisteita ja valmisruokia tehdään. Teuraskarjan ajo teurastamoille vie useamman tunnin.

Elintarvikealan lakko näkyy tuoretuotteiden kuten maidon, leivän ja einesten valikoimien supistumisena.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.