Liikenneturmat vähentyneet helmikuussa

Helmikuun liikenneturmissa on kuollut 24 ja loukkaantunut 421 ihmistä. Kuolleita oli nyt kolme ja loukkaantuneita 124 vähemmän kuin vuoden 2002 helmikuussa.

Helmikuun tieliikenteessä kuoli 24 ihmistä. Tieturmissa loukkaantui helmikuussa 421 ihmistä ja henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia oli 312, käy ilmi Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Liikenneturvallisuus näyttäisi onnettomuuslukujen perusteella parantuneen viime vuoden helmikuusta. Kuolleita oli nyt kolme ja loukkaantuneita 124 vähemmän kuin vuoden 2002 helmikuussa.

Helmikuun tieliikenteessä kuolleista 12 oli liikkeellä henkilöautolla, kaksi kuorma-autolla ja yksi pakettiautolla. Lisäksi kuoli yhdeksän jalankulkijaa. Surmansa saaneista oli miehiä 17 ja naisia seitsemän.

Henkilövahinkoon johtaneita tieliikenneonnettomuuksia tapahtui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammi-helmikuussa kaikkiaan 710. Onnettomuuksissa kuoli 45 ja loukkaantui 981 ihmistä. Kuolleita oli 14 ja loukkaantuneita 234 vähemmän kuin vuoden 2002 vastaavana aikana.

Eniten henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia sattui alkuvuodesta Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Vähiten onnettomuuksia tapahtui puolestaan Ahvenanmaalla ja Itä-Uudellamaalla.

Tieliikenteen turmaluvut perustuvat poliisin Tilastokeskukselle toimittamiin onnettomuustietoihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.