Liiketoimintakielto koskemaan myös Viroa

Suomessa vakavista talousrötöksistä kiinni jääneiden henkilöiden epäillään jatkavan toimintaansa Virosta käsin.

Suomessa määrätty liiketoimintakielto alkaa kohta päteä myös Virossa. Muutos saattaa tulla voimaan jo vuodenvaihteessa, sillä sitä koskeva lakiesitys on läpäissyt Viron parlamentin ensimmäisen käsittelyn.

Suomen lainsäädäntöön on vastaavasti tulossa kielto, jonka mukaan liiketoimintakieltoon määrätty ei saa harjoittaa Suomessa bisnestä ulkomaille perustetun yhtiön nimissä.

Uudistuksen toivotaan helpottavan talousrikosten torjuntaa, sillä viranomaiset epäilevät, että monet Suomessa vakavista rötöksistä kiinni jääneet henkilöt jatkavat toimintaansa etelänaapurista käsin.

- Olemme olleet tosissaan huolissaan siitä, että Suomen liiketoimintakieltolakia on niin helposti voitu kiertää Viron kautta, parhaillaan Tallinnassa työskentelevä sisäministeriön poliisitarkastaja Matti Rinne sanoo.

Suomessa liiketoimintakieltoon määrättyjä henkilöitä on nyt noin 750. Viron poliisin juuri valmistuneen selvityksen mukaan heistä peräti 59 on vastuuasemassa jossain virolaisessa yrityksessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.