Liito-orava leviämässä Helsinkiin – ympäristökeskus selvittää elinalueita

Munkkivuoresta Ulvilantien pohjoispuolelta on löytynyt liito-oravan vakinainen elinpiiri.

Havainto ei ole täysin odottamaton, sillä parin viime vuoden aikana liito-orava on runsastunut selvästi Espoon keski- ja eteläosissa ja levittäytynyt itään päin. Samalla muutamat yksilöt ovat alkaneet viihtyä asutuksen tuntumassa, jopa käyttää rakennuksissa olevia koloja, ja liitää säännöllisesti katujen yli.

Liito-orava on monien muiden nisäkkäiden tapaan siis kaupunkilaistumassa. Tosin ravinnokseen se tarvitsee edelleen lehtipuiden lehtiä, silmuja ja norkkoja. Parhaita elinympäristöjä ovat perinteisesti olleet kuusten ja lehtipuiden muodostamat riittävän iäkkäät sekametsät.

Helsingissä on aiemmin tehty havaintoja yksittäisistä liito-oravista, mutta nyt on havaittu ensimmäinen pysyvästi asuttu elinpiiri vuosikymmeniin. Liito-oravalla on luontodirektiivin ja luonnonsuojelulain mukaan erityinen suojeluasema. Sen elinpiirejä ei saa hävittää eikä heikentää. Tämä säädös on otettava huomioon paitsi metsänhoidossa, myös muussa maankäytössä.

Kaupunkiliito-oravista on aiempaa tutkimus- ja seurantatietoa ainakin Tampereelta, Kuopiosta ja Espoosta. Helsingin ympäristökeskus aloittaa tänä keväänä liito-oravainventoinnin. Tuloksia voidaan käyttää mm. arvioitaessa kaavaluonnosten luontovaikutuksia sekä luonnonhoidon suunnittelussa. Tuloksista tiedotetaan inventoinnin valmistuttua.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.