Mainos

Liitto: Laki ei oikeasti suojaa lentäjiä väsymykseltä

Suomen lentäjäliitto on huolissaan lentäjien pitkistä työvuoroista. EU-säännösten mukaan lentäjät saavat tehdä 14 tunnin vuoroja, mutta poikkeuksellisesti työvuoro voi venyä 16 tuntiin.

Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan joka toinen lentäjä on joskus jopa nukahtanut ohjaamossa työvuoron aikana.

Suomen lentäjäliiton puheenjohtaja Sami Simonen uskoo Suomen tilanteen olevan sama kuin Ruotsissa. Hänen mukaansa lentäjien väsymys on yhä kasvava ongelma.

– Aikaisemmin itsestäänselvyytenä pidetyt asiat on pikkuhiljaa jouduttu yritysjohdonkin kautta arvioimaan uudestaan. Ilmailulaki sinänsä, ja työ- ja lepoaikamääräykset, jotka meillä on, ovat aika vanhat. Ollaan tultu siihen ongelmatilanteeseen, että laki ei oikeasti suojaa lentäjiä väsymykseltä, mikä on kuitenkin sen lain oikea tehtävä.

Ruotsalaistutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia lentäjistä oli tehnyt väsymyksestä johtuneita virheitä. Lentäjät tekevät Simosen mukaan muun muassa ohjaus- tai suunnitteluvirheitä.

– Lähdetään liian aikaisin esimerkiksi laskeutumaan lentokentälle, jolloin joudutaan lentämään matalalla, mikä kuluttaa paljon enemmän polttoainetta. Jos mennään ihan ääritapauksiin, niin Amerikassa työ- ja lepoaikamääräykset menivät uusiksi sen jälkeen, kun kaksi lentokonetta putosi maahan ja vähän yli 100 ihmistä kuoli. Silloin todettiin väsymyksen olevan yksi osatekijä tässä ketjussa, mikä sitten johti onnettomuuteen.

Lentäjäliiton mukaan EU:n yhteisten työ- ja lepoaikamääräysten tulee perustua tieteelliseen ja puolueettomaan tutkimukseen väsymyksestä ja sen vaikutuksesta työsuoritukseen.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.