Linja-auto liukasteli ojaan Vantaalla

Vantaan paikallisliikenteen linja-auto liukasteli mutkittelevalta Ohratieltä ojaan varhain aamulla. Pelastuslaitoksen mukaan autossa oli kuljettaja ja seitsemän matkustajaa, jotka vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. Pahoja loukkaantumisia ei kuitenkaan tiettävästi sattunut.

Auto törmäsi tieltä suistuttuaan sähköpylvääseen ja repi sähköjohtoja poikki.

- Sähköjohdoissa oli vielä jännite, onneksi ei kukaan lampsinut siinä paikan päällä ennen meidän tuloa, sanoi päivystävä palomestari Simo Koponen.

Auto kallistui tieltä suistuttuaan sen verran, että sen ovet painuivat kiinni penkkaan ja matkustajat joutuivat rikkomaan ikkunan päästäkseen ulos.

Onnettomuus sattui noin kuuden aikaan aamulla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.