Linja-autot kolaroivat Helsingissä

Lauttasaaressa sattuneessa onnettomuudessa loukkaantui ainakin 14 ihmistä, mutta kenenkään vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Helsingin Lauttasaaressa on sattunut vakava liikenneonnettomuus, jossa on ollut osallisena kaksi linja-autoa ja yksi pakettiauto.

Turmassa on poliisin mukaan loukkaantunut ainakin 14 ihmistä. Heistä entintään viiden vammat ovat vakavia, mutta kenelläkään ei tiettävästi ole hengenvaaraa. Pelastustoimiin osallistui neljä ambulanssia, kolme paloautoa ja yksi helikopteri. Paikalle saapunut linja-auto kuljetti onnettomuusbussien matkustajat pois paikalta.

Pelastuslaitoksen mukaan onnettomuus sattui kello 19.07 Katajaharjun sillan kohdalla, kun pakettiauto oli avustamassa poikkeuksellisen korkeaa perävaunullista rekkaa.

Aholan mukaan reilua vauhtia ajanut bussi törmäsi pakettiauton perään. Rekan perässä tullut toinen bussi törmäsi tämän jälkeen ensin tulleeseen bussiin. Toisesta bussista vaurioitui perä ja toisesta rikkoutui etuikkuna. Rekan lastista ei ole tietoa.

Länsiväylän liikenne Helsingistä länteen oli onnettomuuden vuoksi poikki lähes kaksi tuntia. Myös Lauttasaarentien liikenne Espooseen jumiutui. Autoletkat lähtivät purkautumaan yhdeksän jälkeen illalla, kun onnettomuuspaikka saatiin raivattua.

Onnettomuuden syytä ei vielä tiedetä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.