Lipponen: Itävalta-päätös kuului pääministerille

Pääministeri Paavo Lipponen pitää kiinni siitä, että hänellä oli pääministerinä oikeus päättää Suomen osallistumisesta EU-maiden Itävalta-boikottiin.

Lipponen Paavo

Lipponen sanoi tänään Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että pääministeri hoitaa Euroopan unionin asioita, ja "tämä oli ja on nimenomaan unioniasia".

Oikeuskansleri Paavo Nikula selvittää parhaillaan ratkaisun taustoja hänelle asiasta tehtyjen kanteluiden vuoksi. Lipponen korosti, ettei hän sitonut Suomea minkäänlaisiin oikeustoimiin maiden kahdenvälisissä suhteissa.

Kysymys oli Lipposen mukaan ennen muuta EU-maiden yhteisestä poliittisesta mielenilmaisusta. Pääministeri oli närkästynyt asian ympärillä käydystä keskustelusta.

Lipponen neuvoi keskustan puheenjohtajaa Esko Ahoa ja valtiovarainministeri Sauli Niinistöä vaikuttamaan eurooppalaisiin puoluetovereihinsa, jos he todella haluavat vaikuttaa boikotin lopettamiseksi.

-Päätökset pitää tehdä 14 maan yhdessä. Kotimaassa julkisuudessa annetut lausunnot eivät tässä auta mitään, Lipponen sanoi. Lipposen mukaan Itävalta-boikotin päättyminen ei ole näköpiirissä. Hän viittasi siihen, että eri maissa on hyvin tiukkoja kantoja asiasta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.