Lipponen lupaa pikaista köyhyysohjelmaa

Pääministeri Paavo Lipponen on luvannut, että hallitus paneutuu aikaisempaa tiukemmin köyhyysongelman poistamiseen.

Pääministerin mukaan parhaillaan valmistellaan konkreettisia toimia, joiden avulla etenkin työttömien ja syrjäytyneiden asemaa voitaisiin parantaa. Lipposen mukaan tähän tarvitaan työllistämistoimia, palveluja sekä perustoimeentulon vahvistamista mm. työmarkkinatukeen. Lipponen sanoi Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että päätöksiä on luvassa kuukauden kuluessa.

Lipposen mukaan tässä vaiheessa katsotaan tarkkaan, että tulevat toimet todella purevat köyhyysongelmaan. Pääministeri itse asettaisi painopisteen kannustavuuteen ja työllisyyden parantamiseen sen sijaan, että lisättäisiin vain erilaisten avustusten jakamista leipäjonoissa.

Puolustusmenotkin puhuttivat

Pääministeri kaipaa myös malttia maamiinakeskusteluun ja maanpuolustuksen hankintoihin. Lipposen mukaan vaarana ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyn yhteydessä on, että puolustusmäärärahat ja muut uudistushankkeet asetetaan vastakkain.

Lipponen korosti, että uskottava ja itsenäinen puolustus vaatii rahansa, eikä puolustuksen tasoa aiota laskea. Pääministerin mukaan puolustusvoimien rahoitusongelmia voidaan ratkoa jaksottamalla sen hankintamenoja useammalle vuodelle.

Lipponen toivoi, että maamiinoista luopuminen voitaisiin aloittaa ennen vuotta 2006, jolloin Suomi voisi mennä mukaan Ottawan sopimukseen. Lipposen mukaan hallituksen tarkoituksena on valmistella lähivuosina linjaus, jonka turvin maamiinoista luopuminen voitaisiin aloittaa.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.