Lipponen moittii yhteiskunnallisen keskustelun tasoa

Pääministeri Paavo Lipponen arvostelee Suomessa vallitsevaa yhteiskunnallista keskustelua.

Lipponen

Pääministeri Paavo Lipposen mielestä Suomen yhteiskunnallisessa keskustelussa on kyse aika lailla "peräpeilikeskustelusta". Keskustelussa ei hänen näkemyksensä mukaan ymmärretä, että maailma muuttuu. Lipponen esiintyi aamulla keskustan puoluetoimistossa järjestetyssä seminaarissa. Seminaarin järjestäjinä olivat keskustan, kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien opiskelijajärjestöt.

Lipponen arvosteli intellektuelleja, jotka haikailevat 1980-luvun hyvinvointiyhteiskunnan perään. Puheenvuoroista saa hänen mielestään kuvan: "Seis maailma, tahdon ulos". Lipponen korosti, että keskustelussa pitäisi katsoa eteenpäin. Huomiota pitäisi kiinnittää asioihin, joissa on härkää tartuttu sarvista. -Poliittinen keskustelu voisi olla hiukan laadukkaampaa kuin mitä se nyt on, hän arvosteli.

Lipposella tuntui olevan selvä viesti myös niille hänen omassa puolueessaan SDP:ssä toimiville, jotka ovat arvostelleet etenkin Lipposta aatteellisuuden puutteesta. Hän tiivisti, että vaikka kaikki ovat tehneet samaa politikkaa, niin kaikki tuntuvat kuitenkin kilpailevan siitä, kuka sanoo useimmin sanan "sosialidemokratia".

Lipponen arvosteli myös mediaa. Hänen näkemyksensä mukaan media asettaa usein päättäjät ja kansan vastakkain. Media sitten "paljastaa kelvottoman poliitikon" kun kansa ei sitä muuten tunne. Kuitenkaan Lipposenkaan mielestä ei median niskaan voi vierittää syytä siihen, että asiat ovat huonosti. Lipponen ei pitänyt laadukkaana liioin keskustelua eduskunnassa. Siellä vastaus kaikkeen tuntuu olevan "lisää rahaa". -Kyllä sitä jonkin aikaa kuuntelee, mutta sitten se käy tylsäksi. Hän muistutti, että politiikassa kyse ei ole jakopolitiikasta, jossa kaikki saavat rahaa. Jakopolitiikkaa on harrastettava siten, että asiat pannaan tärkeysjärjestykseen.

Lipposen mielestä on totta, että kolmen suurimman puolueen välille on välillä vaikea tehdä eroja. Hän kuitenkin uskoo, että eroja syntyy, kun vaalit lähestyvät, ja sitä hän myös toivoo. Lipponen saapui tilaisuuteen rennosti pukeutuneena suoraan aamu-uinnilta. Hän toikin terveisiä uimahallista ja veteraaneilta. Hänen mielestään on mukava tavata veteraaneja muutaman kerran viikossa. Lipponen vieraili nyt ensimmäistä kertaa keskustan uudessa puoluetoimistossa. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun hän ylipäänsä esiintyi keskustan puoluetoimistossa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.