Liput salkoon tasa-arvon kunniaksi! Tänään juhlittava Minna Canth oli suomalainen suurnainen

Tänään liputetaan tasa-arvon kunniaksi. Minna Canthin päivää vietetään joka maaliskuun 19. päivänä, joka on Canthin syntumäpäivä. Päivä on vakiintunut liputuspäivä.

Vuosina 1844–1897 elänyt Minna Canth tuli tunnetuksi 1800-luvun vahvana yhteiskunnallisena keskustelijana sekä kirjallisuus- ja kulttuurivaikuttajana.

Canthia pidetään merkittävänä suomalaisena realismin tiennäyttäjänä, ja hän toimi kirjallisen uransa lisäksi myös liike- ja lehtinaisena. Sanomalehtinaisena hän oli Suomen ensimmäinen.

Hän keräsi ympärilleen laajan joukon kirjallisuuden ja kulttuurin vaikuttajia, ja häntä pidetään aikansa merkittävänä mielipidevaikuttajana.

Edisti naisten asemaa

Canth edisti naisten asemaa muun muassa tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Hän oli suomenkielisen koulutuksen uranuurtajia.

Canth on ainoa suomalainen nainen, jolla on oma liputuspäivänsä. Kaikkiaan seitsemällä suomalaisella merkkihenkilöllä on liputuspäivä.

Sisäministeriö määräsi valtion virastot ja laitokset liputtamaan 19. maaliskuutta jo vuonna 2003 ja yleiseksi liputuspäiväksi se tuli vuonna 2007.

Canthin muistoksi on muun muassa pystytetty useita patsaita, nimetty katuja sekä julkaistu postimerkkejä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.