Lisää lunta loppuviikolla – paikoin jopa 20 senttimetriä

Sää muuttuu loppuviikolla pilvisempään ja sateisempaan suuntaan.

Huomenna torstaina runsaita lumikuuroja tulee maan länsi- ja eteläosassa, myöhemmin illalla sateet leviävät itään ja pohjoiseen. Myös perjantaina tulee paikoitellen lumisateita. Lauantaina lumisadealue kulkee etelästä pohjoiseen ja vielä sunnuntainakin tulee ajoittaisia lumisateita.

– Yhteensä lunta kertyy loppuviikolla laajalti 5-10 senttimetriä, kaakossa jopa 20 senttimetriä. Lännessä osa sateista voi olla räntää, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla suurin osa sateista tulee täytenä lumena, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Tällä hetkellä lunta on lounaassa ja etelärannikolla vain vähän. Lapissa Kittilän alueella lunta on puolestaan paikoin jopa yli metrin verran.

Lämpötilat ovat loppuviikolla laajalti pikkupakkasella, lännessä ollaan nollan vaiheilla.

Ensi viikon maanantain ennusteissa on matalapaine, jonka sateista osa voi olla vetisiä maan eteläosassa. Pohjoisessa ja maan keskiosassa alkuviikon sateet tulevat näillä näkymin lumena.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.