Lisälumi tuo Helsingille miljoonien lisälaskun

Helsingin kaupungin rakennusviraston aurauskalusto joutuu alkuviikosta keskittymään jälleen autojen ja joukkoliikenteen ajoväylien puhdistamiseen. Juuri kun kaupungin lanseeraamassa Lumisota-operaatiossa edettiin jo puhdistamaan parkkialueita ja auraamaan katuja leveämmältä, Helsinkiin satoi tänään huikeasti lunta.

- Ei tässä auta kuin siirtyä joukkoliikenteen ja tärkeiden ajoväylien auraamiseen, sillä ne ovat tärkeysjärjestyksessä korkeimmalla, Helsingin rakennusviraston rakentamispalvelu Staran toimitusjohtaja Mauri Suupeko sanoi.

Suupeko ei halunnut tänään arvioida, kuinka kauan katujen puhdistamiseen menee aikaa.

- Meillä on heti maanantaiaamuna palaveri, jossa kartoitamme, missä mennään. Meillä on arkisin 300 omaa ja 100 ulkopuolista konetta käytössä. Kalustoa on kyllä riittävästi, mutta työnjohdon kouluttaminen on vaikeampaa, Suupeko sanoi.

Helsingin rakennusviraston toimistopäällikkö Pekka Isoniemen mukaan kaupungin talvikunnossapidon budjetti saattaa ylittyä tänä vuonna noin 10 miljoonalla. Jo viime talvena runsas talvi aiheutti ongelmia, mutta tänä vuonna lumimäärä on aiheuttanut ongelmia jo ennen joulua.

- Talvikunnossapitoon oli tälle vuodelle budjetoitu lähes 22 miljoonaa, mutta jo keväällä arvioimme sen ylittyvän kahdeksalla miljoonalla. Nyt näyttää siltä, että lisäystä tulee ainakin pari miljoonaa eli ylitys saattaa olla yhteensä yli 10 miljoonaa, Isoniemi laskee.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.