Live hetki sitten: Hjallis haastoi energia-alan vaikuttajat keskusteluun

Tänään Porissa SuomiAreenassa kuultiin tiukkaa talousasiaa, kun neljä kovaa vaikuttajaa kohtasivat Energiateollisuuden järjestämässä keskustelussa.

Tällä viikolla erittäin ajankohtaisesta aiheesta puhuivat Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja Elina Engman, kansanedustaja, liikemies Harry Hjallis Harkimo, Energiateollisuuden toimitusjohtaja Juha Naukkarinen sekä elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk).

Eilen Fennovoiman ydinvoimalahanke sai vastatuulta, kun työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti, ettei sen selvitysten perusteella ole voitu riittävästi varmistua siitä, että määräysvalta Migrit Solarna Energija -yhtiössä olisi tosiasiallisesti tahoilla, joiden asuin- tai kotipaikka on EU:n tai EFTA-maiden alueella.

Nyt tehdyn selvityksen jälkeen asia siirtyy elinkeinoministerin harkittavaksi. 

Rehn kertoo vievänsä asian nyt Valtioneuvoston istuntoon, joka on aikataulun mukaan 6. elokuuta.

-Tässä välissä Fortum voi osallistua hankkeeseen. Olemme olleet Fortumin kanssa yhteyksissä, mutta asia on yritysten välinen, Rehn sanoi eilen.

MTV.fi:ssä ja MTV Katsomossa on seurattavissa neljä suoraa SuomiAreena-lähetystä pitkin päivää Porista. 

Nettisuorien avulla pysyy kärryillä lavojen tapahtumista, vaikka ei paikalle pääsisikään.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.