Video: Pysähtyykö koko julkinen liikenne? AKT kertoo lakkosuunnitelmista

Auto- ja kuljetusalan liitto AKT kertoo tänään lisätietoja siitä, miten liitto ja sen jäsenet osallistuvat perjantain suurmielenosoitukseen.

MTV Uutiset lähettää tilaisuuden suorana verkkosivuillaan kello 13.30.

AKT kertoi jo viime perjantaina osallistuvansa mielenosoitukseen. Puheenjohtaja Marko Piiraisen mukaan Suomi seisoo mielenosoituksen ajan.

– AKT:n jäsenet eivät työskentele linja-autoyrityksissä, kuorma-autoyrityksissä, satamissa eivätkä lentokentillä. Tulemme osoittamaan mieltä tasavallan hallituksen pakkokeinoja vastaan, Piirainen sanoi tuolloin.

Tänään saataneen lopullinen sinetti sille, pysähtyykö bussiliikenne koko maassa. AKT tekee päätöksensä parhaillaan käynnissä olevassa ylimääräisessä hallituksensa kokouksessa.

Junaliikenteen pysähtymisestä kerrottiin jo eilen. Aiemmin tänään Ilmailualan Unionin, Suomen Lennonjohtajien Yhdistyksen sekä Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen (SLSY) jäsenet ilmoittivat järjestävänsä työnseisauksen perjantaina kello 11–13. SLSY:n mukaan heidän työnseisauksensa vaikuttaa 13:een Finnairin lentoon. 

Valtakunnansovittelijan toimistosta kerrotaan, että ilmoituksia poliittisista lakoista on tullut tähän mennessä 20–30 ammattiliitolta. Tähän mennessä osallistumisestaan mielenilmaukseen ovat kertoneet lisäksi ainakin poliisit, metallityöntekijät sekä kauppojen ja ravintoloiden työntekijät.

Palkansaajat ovat kritisoineet rajusti Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaavailemia työehtojen kiristyksiä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.