LIVE hetki sitten: Sipilä kertoo hallitustunnustelujen edistymisestä

Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) on iltapäivästä alkaen tavannut kaikkien eduskuntaryhmien edustajia.

Aiemmin päivällä Sipilä vieraili perussuomalaisten eduskuntaryhmässä ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kävi keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa.

Sipilän on määrä kertoa tunnustelujen edistymisestä illalla klo 20.05. Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana MTV Uutisten nettisivuilla.

Hallituspohjan on määrä olla selvillä viimeistään ylihuomenna. Tällöin varsinaiset hallitusneuvottelijat voisivat alkaa perjantai-iltana. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.