Livebändi viihdyttää kiekkoyleisöä Areenassa

Jääkiekon MM-kisojen katsojia viihdytetään areenalla tänä vuonna elävän orkesterin voimin. Liveyhtyettä käytetään nyt Areenalla ensimmäistä kertaa.

Tunnelman nostattamisesta vastaa seitsenjäseninen Jimmy Cola -bändi. Yhtye vuorottelee dj:n kanssa ja pamauttaa rockin soimaan omasta nurkkauksestaan kaukalon laidalta otteluiden pelikatkoilla ja erätauoilla. Bändi urakoi käytännössä koko turnauksen eli lähes 30 keikkaa kahdessa viikossa.

– Ihan mahtavaa. Jos joku kysyy, että minkälaisia keikkoja teillä on ollu, niin kaks viikkoa Hartwall Arenassa putkeen. Ei varmaan kukaan, ei varmaan Michael Jacksonkaan oo myynny tommosia, yhtyeen solisti Jussi Mikkola naureskelee.

Myös yleisön antama palaute elävästä orkesterista on ollut positiivinen.

– Hyvä fiiliksen luoja, herättää porukkaa täällä mukavasti. Minut tämä itse asiassa kyllä yllätti, mutta poika oli nähnyt bändin jo telkkarista aiemmin, Hanna Perälä sanoo.

– Hyvin uppoaa musiikki, aika läheltä tulee, että ainakin kuulee, Mika Kananen bändin soittopaikan viereisiltä paikoilta naureskelee.

Solisti Jussi Mikkolan mukaan varsinkin ulkomaalaiset kisaturistit ovat olleet livesoitannasta innoissaan.

– Tää on ollut semmonen wau, että tämä on vielä yks ekstra tähän kisaturismiin, että hei täällähän vielä livebändi. Varsinkin slaavilaiset on todella mielenkiinnolla ottaneet vastaan homman ja pelkkää positiivista meininkiä ylipäätään, Mikkola kiittelee.

Rokki ja kalinka uppoavat

Päiväpeleissä yleisesti pienempi yleisömäärä tarkoittaa isompaa roolia ja vastuuta bändille. Musiikin osalta lätkärokki ja klassikot purevat yleisöön parhaiten.

– Kyllä ACDC uppoaa kiekkokansaan parhaiten, mutta sitten kun meillä on esimerkiksi mainio viulisti Juha Sokka tässä mukana, ja kun aletaan kiskomaan viululla kalinkaa, niin porukka on kyllä aina täysillä mukana.

Bändi soittaa muutamaa erää lukuun ottamatta kaikki kisojen Helsingissä pelattavat ottelut. Tiivis tahti onnistuu hyvällä yhteishengellä ja huumorilla, eikä ohjelmistoakaan tarvitse vaihtaa, vaikka vedetäänkin kovaa ja korkealta.

– Kyllä se laulu kuosissa pysyy ja veikkaan että paranee vaan. Kun päästään tonne Den glider in -osastoon pikkuhiljaa, niin koitetaan jos saatais toi Curre tuolta Ruotsinmaalta haettua tänne laulamaan, Mikkola heittää naureskellen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.