Lomalennot myöhästyivät taas konevikojen vuoksi

Kahden lomalennon matkustajat ovat joutuneet odottamaan Suomeen paluuta taas yli kymmenen tuntia. Finnmatkojen lento Thaimaan Krabista palaa Suomeen puoli vuorokautta myöhässä.

- Lennon arvellaan laskeutuvan Helsinkiin maanantaiaamuna puoli yhdentoista aikaan, kertoo Finnmatkojen tuotepäällikkö Peik Martin.

Suomesta Thaimaahan lentänyt kone pääsi tänään matkaan 12 tuntia myöhässä. Paluulento Suomeen myöhästyi siksi saman verran.

Lennon myöhästymisen aiheutti konevika. Uusi kone lennätettiin Norjasta. Finnmatkat käyttää lomalennoillaan konsernin oman lentoyhtiön TUIfly Nordicin koneita.

Martinin mukaan paluulennolla on 166 suomalaista ja 49 ruotsalaista matkustajaa.

Tekninen vika viivästytti myös Aurinkomatkojen lomalentoa Turkista Suomeen. Finnairin kone pääsi lähtemään Antalyan lentokentältä noin 16 tuntia myöhässä. Koneen odotetaan laskeutuvan Suomeen seitsemän aikaan illalla.

Finnairin koneen laskutelineen luukussa havaittiin vuoto Antalyassa, mutta paikan päältä ei löytynyt sopivaa varaosaa.

- Mekaanikko ja varaosa lennätettiin Suomesta Turkkiin. Korjaus ei ollut kovin suuritöinen, kertoo Finnairin tiedottaja Hetta Huittinen.

Antalyan koneessa oli 154 matkustajaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.