Lomarahojen vaihdosta kiistaa - pakkolomat uhkaavat

Monessa kunnassa ammattijärjestöt ovat kehottaneet jäseniään olemaan suostumatta työnantajan ehdotukseen vaihtaa lomarahat vapaaksi.

Kuntien mukaan ainoaksi säästökeinoksi on nyt jäämässä henkilöstön lomauttaminen. Noin kymmenen kuntaa onkin jo päätynyt pistämään henkilöstönsä pakkolomalle.

Esimerkiksi Kuopiossa henkilöstö laitetaan pakkolomalle pariksi viikoksi. Jämsässä suunnitellaan henkilökunnan lomauttamista 2-8 viikkoon. Myös Tampereella pakkolomat ovat jo pohdinnassa.

Edellisvuosina lomarahoja on vaihdettu vapaisiin mielellään. Pari vuotta sitten joka kolmannessa kunnassa 5 prosenttia henkilöstöstä hankki lisää vapaa-aikaa lomarahojen vaihdolla.

Katso Tuula Malinin raportti Tampereelta (Kymmenen uutiset 26.4.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.