Lomautusaalto näkyy jo velkaneuvonnassa

Kuluttajaviraston mukaan kuntien velkaneuvojat ovat saaneet paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka eivät usko selviävänsä veloistaan tulojen vähetessä.

- Ihmiset ovat nyt huolissaan omasta taloudellisesta tilanteestaan ja miten sitten nämä mahdolliset loumautukset ja työttömyysjaksot aiheuttaa omalle taloudelle, kertoo erikoissuunnittelija Sanna Helesuo Kuluttajavirastosta.

Esimerkiksi yksi Kuluttajaviraston neuvoja totesi Helesuolle pari viikkoa sitten tehneensä yhtä paljon velkaneuvontahakemuksia kuin vuonna 1993. Tuolloin suomalaisten velkaantumistaso oli lisäksi alhaisempi kuin nyt.

Monien talous- ja velkaneuvonnan asiakkaiden ongelma on lukuisat eri luotot, jotka luotonantajat ovat myöntäneet toisista luotoista tietämättä.

Alalla kaivataankin luottorekisteriä, johon koottaisiin kansalaisen kaikki velat. Tällainen luottorekisteri on jo käytössä esimerkiksi Ruotsissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.