Loppuviikko on poutaa, öisin jopa hallaa

Sää poutaantuu tällä viikolla. Samalla päivät viilenevät vähän ja yöt kylmenevät selvästi. Paikoin voi esiintyä jopa hallaa.

Länsi-Eurooppaan on vahvistumassa korkeapaine, joka tuo Suomeen kuivempaa ja poutaisempaa säätä.

– Vielä huomenna on pieni sateen mahdollisuus etelärannikolla ja maan kaakkoisosassa, mutta sadealueen reitti on vielä epävarma, MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela kertoo.

Paikallisia sadekuuroja voi esiintyä myöhemminkin muun muassa Lapissa, mutta laajat sateet loppuvat tähän päivään.

– Sää viilenee vähän perjantaita kohti, koska lähestyvä korkeapaine kierrättää luoteesta ensin viileämpää ilmaa. Mutta kun korkeapaine saapuu viikonloppuna Suomeen, ilma jälleen lämpenee. Viikonlopusta voi tulla oikein mukava, jos korkeapaine päätyy Suomen päälle.

Lämpötila on päivisin 15-23 astetta, lämpimintä on etelässä. Perjantai näyttää viikon viileimmältä päivältä 12-20 asteen lämpötiloilla. Loppuviikolla öisin on vain 5-10 astetta.

– Loppuviikosta voi olla jopa hallaa, koska yöt ovat selkeitä, Jokela sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.