Loppuviikon sää: Tuulta ja reippaita sateita

Tuuli voimistuu ja sateet yleistyvät jälleen torstaista lähtien. Sää on nyt vaikeasti ennustettavissa, mutta tämän hetken ennusteen mukaan tuulet eivät olisi yltämässä myrskylukemiin asti.

Keskiviikkona on pääosin poutainen päivä, tihkusateita saadaan paikoin. Voimakas matalapaineen alue lähestyy kuitenkin Suomea lännestä.

Eteläinen tuuli voimistuu torstaina ja samalla saadaan runsaita sateita. Toinen sadealue saapuu Suomeen jo perjantaina. Viikonlopuksi on tämän hetken ennusteen mukaan tulossa reippaita sateita ja voimakkaita tuulia. Matalapaineen osakeskusten liikkeet ovat kuitenkin vielä hankalasti ennustettavissa.

– Nyt näyttää siltä, että myrskyyn asti ei loppuviikon aikana ylletä. Ennusteet muuttuvat kuitenkin koko ajan, joten on mahdollista, että joku matalapaineen osakeskuksista voimistuu myrskyksi, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Joka tapauksessa tulossa on ajoittain kovaa tuulta merialueille. Ainakin torstaina tuuli voi olla voimakasta myös maalla. Ennustetut sademäärät torstaista sunnuntaihin ovat etelässä 10-30 millimetriä ja pohjoisessa 25-50 millimetriä Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.

Viikonlopun jälkeen sää näyttää viilenevän ja poutaantuvan ainakin hetkeksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.